Uteliaisuudesta innostukseen

Innostuminen nostaa energiatasoja, vapauttaa voimavaroja, aktivoi hyödyntämään havaitut mahdollisuudet ja suuntaa tekemisen tulevaan. Tätä me kaikki yksilöinä, organisaatioina ja yhteiskuntana tarvitsemme. Kun puhun innostuksesta, näen edessäni ihmisen, joka on tiedostanut omat vahvuutensa ja voi toimia niiden varassa mielekkään tavoitteen eteen yhdessä muiden kanssa.

Uteliaisuus on avain innostukseen. Kuin kutina mielessä, kuvaa psykologi ja tietokirjailija Jarkko Rantanen. Uteliaisuuden kutinaa raaputtaessamme löydämme pinnan alta usein jotain uutta – jotain meille ennestään tuntematonta tai tiedostamatonta. Uteliaisuus avaa oven uuden oppimiselle. Kun oma mieli on utelias ja valmis oppimaan uutta, löytyy kaikista hetkistä jotain arvokasta. Ajattele vaikka pientä lasta ja hänen kyltymätöntä uteliaisuuttaan!

Askeleet tutkimusretkelle kohti innostusta

Mitäpä, jos lähtisit näin vuoden alussa tutkimusretkelle omaan toimintaasi ja sen heijastusvaikutuksiin? Voit hyödyntää aivotutkimuksesta väitelleen psykologin Ville Ojasen askellusta, jota olen vapaasti muokannut uteliaisuuden ja innostuksen teemaan sopivaksi.

1. Pysähdy. Tutustu omiin arvoihisi, ihmiskäsitykseesi ja muihin toimintaasi ohjaaviin periaatteisiin. Miksi käyttäydyt niin kuin käyttäydyt? Mikä on sinun toimintasi hyvä tarkoitus?

2. Kokeile. Lähde liikkeelle pienestä kokeilusta. Minkä pienen, toistuvan, kenties rutiiniksi kivettyneen asian muuttaminen saa aikaan merkittäviä vaikutuksia? Tee suunnitelma ja toteuta se.

3. Tutki. Mene tilanteisiin tietoisena tavoitteestasi. Havainnoi käyttäytymistäsi ja sen vaikutuksia muihin. Pohdi kokemuksiasi. Kirjaa ajatuksiasi, tunteitasi ja kokemuksiasi muistiin.

4. Ihmettele. Jaa kokemuksiasi vertaistesi kanssa ja ihmettele yhdessä ääneen.

5. Kokeile uudelleen. Mikäli kokeilu ei tuottanut toivottua tulosta, kokeile uudelleen eri tavalla. Tai jos tulosta syntyi, mikä voisi olla seuraava kokeilusi? Mitä kivettynyttä rutiinia nyt olisi aika kovistella?

Rohkeutta tarvitaan innostuksen syntymiseen

Tutkimusretket ovat uteliaisuuden hyödyntämistä. Uteliaisuudesta syntyy innostus. Jokainen päivä, jokainen hetki on uusi mahdollisuus kokeilla. Uusi mahdollisuus onnistua tai oppia uutta. Oleellista on tietoisuus. Tietoisuus omista rutiineista, niistä jotka ovat hyödyllisiä, ja niistä jotka ovat esteinä omien tavoitteiden ja unelmien saavuttamiselle.

Tutkimusretkelle lähteminen voi myös pelottaa. Silloin tarvitsemme rohkeutta, uskallusta tarttua tärkeäksi kokemiimme asioihin, vaikka emme lopputulosta tietäisikään. Meissä kaikissa on sekä rohkeutta, että pelkoa. Niistä on vain löydettävä juuri itsellemme sopiva sekoitussuhde.

 

Mikä on sinun rohkea kokeilusi vuonna 2019?  

 

Maarit Tiililä, KTM, on intohimoinen johtamisen kehittäjä ja kansainvälisesti sertifioitu johdon coach (PCC), joka ammentaa niin opettajan kuin henkilöstöjohtajan taustastaan. Rakkaus, reiluus ja näkökulmanottokyky ovat Maaritin vahvuuksia.

 

Tiesitkö, että Rohkeus on Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen teema tammikuussa 2019? Lisää pääset lukemaan täältä.

 

Kirjoittaja

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin:

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Saatat pitää myös näistä:

Helmikuun teema: Sisu

Tänä keväänä tulee kolme vuotta siitä, kun sisuni oli koetuksella. Silloin turvallisuuden tunteeni meni pirstaleiksi. Jouduin taistelemaan kaikesta,

Tammikuun teema: Rohkeus

Uuden vuoden ensimmäisen kuukauden haluamme aloittaa rohkeudella ja Emilia Lahden ajatelmalla: ”Toisen arvoa alleviivaava katse saa aikaan rohkeutta”.