Onko Suomi maailman onnellisin maa?

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someoneShare on LinkedIn

Kyllä, jos katsotaan elämäntyytyväisyyttä. Ei, jos katsotaan myönteisiä tunteita tai masentuneisuutta.

”Jokaisen hallinnon ensimmäinen laki on yhteiskunnan onnellisuus.” Näin julisti James Wilson, yksi Yhdysvaltain perustajista, vuonna 1774. Radikaali ajatus onnellisuuden edistämisestä yhteiskunnan tavoitteena päätyi Yhdysvaltain vuoden 1776 itsenäisyysjulistukseen jonka mukaan jokaisella kansalaisella on oikeus ”elämään, vapauteen ja onnellisuuden tavoitteluun.” Ranskassa vuorostaan äänestettiin vuonna 1793 uudesta perustuslaista, joka tosin vallankumouksen pyörteissä jäi lyhytikäiseksi. Johdannon ensimmäisessä pykälässä se jo todetaan:

”Yhteiskunnan päämäärä on yleinen hyvinvointi.”

Nyt YK:n yhteydessä toimiva World Happiness Report osoitti, että 156 maan joukossa Suomi on onnistunut tässä parhaiten: Olemme keskimäärin maailman onnellisimpia. Elämmekö siis yhteiskunnassa, joka on parhaiten onnistunut tekemään kansalaisensa onnellisiksi? Riippuu pitkälti siitä miten onnellisuus määritellään.

World Happiness Report on sitä mieltä että onnellisuus tarkoittaa elämäntyytyväisyyttä. Onnellisuutta mitattiin nimittäin yhdellä ainoalla kysymyksellä: Kuvittele asteikko, jossa 0 on pahin mahdollinen elämä sinulle ja 10 on paras mahdollinen elämä sinulle. Missä kohtaa asteikkoa koet olevasi? Tämä on tutkijoiden ahkerasti käyttämä kysymys, jolla mitataan ihmisten yleistä tyytyväisyyttä elämäänsä.

Elämäntyytyväisyyden osalta yhteiskunnalliset olosuhteet ratkaisevat paljon: Rikkaampien kansakuntien ihmiset tuppaavat olemaan keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin köyhempien. Vaikkakin yhteys heikkenee sitä mukaa kuin vauraus kasvaa. Eli mitä rikkaampi yhteiskunta, sitä vähemmän lisätulot lisäävät tyytyväisyyttä (teknisesti sanottuna yhteys on logaritminen). Toiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tasainen tulonjako, poliittinen vapaus ja sosiaalipalvelujen ja –tukien kattavuus ovat yhteydessä elämäntyytyväisyyteen. Ja näillä mittareilla Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa on yksi maailman onnistuneimmista yhteiskunnista.

Ei siis ole sattumaa, että aina kun elämäntyytyväisyyttä mitataan, kaikki viisi Pohjoismaata tuntuvat olevan maailman kärkikymmenikössä. Myös muut kärkikymmenikön maat – Sveitsi, Hollanti, Kanada, Australia ja Uusi Seelanti – ovat (tietääkseni) toimivia korkean elintason demokratioita, joissa tulonjako ei ole jyrkimmästä päästä ja sosiaalipalvelut kohtuullisen kattavia.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli näyttää siis olevan – puutteistaan huolimatta – paras olemassa olevista yhteiskuntajärjestelmistä mitä tulee kansalaisten elämäntyytyväisyyden vahvistamiseen.

Mutta onko onnellisuudessa tosiaan kyse tyytyväisyydestä elämänolosuhteisiin? Eikö onnellisuus ole enemmänkin tunne? Sekä kansan että tutkijoiden keskuudessa onnellisuus tosiaankin usein käsitetään enemmänkin myönteisten tunteiden läsnäolona kuin arviona tyytyväisyydestä.

Mutta jos onnellisuus on myönteisten tunteiden läsnäoloa, Suomi ei ole maailman onnellisin maa: Siinä missä elämäntyytyväisyyden osalta maailman kärkeä ovat rikkaat Eurooppalaiset demokratiat, niin Gallup-organisaation 138 maata kattavassa aineistossa positiivisten tunteiden osalta maailman kärkimaat ovat Paraguay, Panama, Guatemala ja Nicaragua. Vaikuttaa siltä, että paikallisilla kulttuureilla on jotakin myönteisiä tunteita edistäviä piirteitä, kuten vahvat sosiaaliset lähiverkostot. Eli voi hyvinkin olla, että myönteisten tunteiden osalta monet huomattavasti Suomea köyhemmät maat ovat meitä onnellisempia – varsinkin jos mitataan tunteiden näyttämistä ulospäin esimerkiksi hymyn tai naurun muodossa (kuten Gallup osittain tekee). Tyypillinen vasta-argumentti suomalaisten huippuonnellisuutta vastaan on, että lomamatkalla Valenciassa ihmiset näyttivät onnellisemmilta kuin kotona Vaasassa. Mielikuva voi siis hyvinkin olla oikea.

Mutta elämä ei ole pelkkiä myönteisiä tunteita. Yhteiskunnan onnistumista on ihan syytä mitata myös sen pohjalta kuinka se kohtelee niitä joilla menee huonoiten. Usein masennusta pidetään onnellisuuden vastakohtana. Tällöin on perusteltua katsoa miten hyvin yhteiskunta onnistuu ehkäisemään kansalaistensa masennusta.

Mutta kun masennuksen yleisyyttä katsotaan, niin tässä vertailussa Suomi pärjää varsin huonosti. Eräässä World Health Organizationin vertailussa (joka on wikipediassa visualisoituna) masentuneisuuden määrä oli suurinta Yhdysvalloissa ja kärkikymmenikössä oli myös Afganistanin, Itä-Timorin ja Bangladeshin kaltaisia maita. Mutta Suomi oli sijalla 11 ja kaikista länsimaista peräti toisena. Tuntematta tätä alaa sen tarkemmin voisin kuvitella että eri maissa voi olla isojakin eroja sen suhteen kuinka herkästi masennus diagnosoidaan, mikä varmasti vääristää tuloksia. Silti Suomen sijoittuminen näin korkealle kertoo väkisinkin siitä, että emme ainakaan ole maailman kärkeä masennuksen välttämisessä.

Mutta saattaa olla että kyseinen tutkimus antaa maastamme liian synkän kuvan. Toisissa tutkimuksissa suomalaisten masentuneisuuden yleisyyden on arvioitu olevan lähellä länsimaiden keskiarvoa. Emme siis välttämättä ole mitenkään erityisen masentunut maa, vaikka joskus näin julkisuudessa esitetään. Mutta emme toisaalta ainakaan ole mikään onnellisten maa, jossa masennus olisi muita maita harvinaisempaa. Vaikka ihmiset Suomessa ovat keskimäärin elämäänsä kohtuullisen tyytyväisiä, ei meillä ehkä ole kulttuurisesti parhaita keinoja käytössä auttaa niitä, jotka ovat vaarassa masentua. Jos siis masentuneisuuden määrää pidetään onnellisuuden mittarina, niin Suomi tuhansien murheiden maana näyttäisi olevan länsimaista keskikastia.

On myös niitä, joiden mielestä kaikki yllämainitut mittarit menevät ohi maalin, kun todellisesta onnellisuudesta puhutaan. Heille onnellisuus ei ole häilyviä tunteita tai tyytyväisyyttä, vaan perustava tunne siitä että omalla elämällä on merkitystä. Miltä maailma näyttää, jos katsotaan keskimääräistä onnellisuutta tästä perspektiivistä?

Gallupin 132 maata ja 140 000 ihmistä kattavassa aineistossa kysyttiin ’Koetko että elämälläsi on jokin tähdellinen tarkoitus tai merkitys?’ Tämän kysymyksen yhteys bruttokansantuotteeseen oli negatiivinen: Mitä rikkaampi maa, sitä todennäköisemmin ihmiset vastasivat kysymykseen kielteisesti. Esimerkiksi vauraat Pohjoismaat olivat kaikki kaukana kärjestä, jossakin rankingin keskikohdilla. Kärjessä komeilivat sellaiset maat kuin Senegal, Ecuador ja Togo, jotka harvoin muuten komeilevat kärkisijoilla tämäntapaisilla listoilla. Aihetta tutkineet Oishi ja Diener selittävät tätä uskonnollisuudella: Rikkaammat maat tuppaavat olemaan vähemmän uskonnollisia ja tämä näyttää selittävän miksi niissä myös useampi ei löydä elämälleen suurempaa merkitystä. Siinä missä yllämainituissa kärkimaissa lähes 100% ihmisistä koki elämällään olevan tarkoituksen, vähemmän uskonnollisissa maissa kuten Suomessa noin 15%, Tanskassa noin 20% ja Ranskassa ja Espanjassa yli 25% ihmisistä koki elämästään puuttuvan tarkoituksen.

 

Mitä tällä kaikella yritän sanoa? Oikeastaan sen että onnellisuuden osalta asiat ovat monimutkaisia. Ei ole välttämättä mitään yhtä ainoaa ’todellista onnellisuutta’, jota ihmisillä on enemmän tai vähemmän. Sen sijaan on joukko myönteisiä asioita ja onnellisuudelta tuntuvia asioita, joita kaikkia voidaan tarkastella erikseen. Ja tämä pätee niin maita verrattaessa kuin yksittäisiä ihmisiä verrattaessa.

Yksi ihminen saattaa olla todella tyytyväinen elämäänsä, mutta silti kokea laimeasti myönteisiä tunteita. Toinen saattaa pulputa ilon tunteita mutta silti kokea että omalla elämällä ei oikein ole mitään tarkoitusta. Ja masentunut ihminen voi masentuneisuudestaan huolimatta raportoida olevansa kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä. Onnellisuusfilosofi Dan Haybron viittaa esimerkiksi tutkimukseen, jossa niistä ihmisistä, jotka raportoivat olevansa ”täysin tyytyväisiä elämäänsä” 7% kertoi olevansa myös ”tavallisesti onneton tai masentunut” ja yli 40% raportoi ahdistuksen kaltaisia oireita.

Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa saattaa siis hyvin olla yksi maailman onnistuneimmista valtioista mitä tulee elämäntyytyväisyyteen. Olemme onnistuneet nostamaan ihmisiä tyytymättömyyden alhosta paremmin kuin muualla. Mutta ei Suomi ole vielä valmis. Suurin epäkohta onnellisuuteen liittyen on masentuneisuuden kohdalla. THL:n mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana ja masennuksen vuotuinen esiintyvyys on suunnilleen 7 prosentin luokkaa. Masentuneisuus on myös viime vuosikymmeninä yleistynyt.

Jos siis todella haluamme toteuttaa sitä jaloa yhteiskunnallista visiota, jossa yhteiskunnan tehtävä on kansalaistensa onnellisuuden edistäminen, niin elämäntyytyväisyyttä ei kannata enää ottaa maaliksi. Enemmänkin voisi miettiä miten vahvistaa myönteisiä tunteita ja erityisesti miten tukea masennuksen partaalla olevia. Siinä olisi tavoite, jolla uskoisin olevan tärkein rooli suomalaisten onnellisuuden edistämisessä tulevaisuudessa.

 

Frank Martela on suomalainen filosofi, tietokirjailija ja tutkija, joka toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja valmentajana Filosofian Akatemia Oy:ssä. Martelan tutkimuskohteita ovat hyvä elämä ja ihmisyys.